lauantai 27. elokuuta 2011

Hämeen Agentit ry:n shelttileiri vm 2011

Raksalta irroittautuneena vietimme viime viikonlopun Hämeen shelttien jo liki perinteeksi käyneellä syysleirillä. Ja kuinka ihana viikonloppu meillä olikaan! Vaikka päivät olivat täynnä ohjelmaa, eikä rentoutumiselle jäänyt aikaa, nautimme me täysin rinnoin leirielämästä!

Mökkiseuranamme olivat Turun tytöt Marika, Tinka ja pikkuinen 3kk tuutelituu-Tuuli sekä Saija, Haru, Ando ja Tomu. Lisäksi mökkiimme majoittui perhe, 3vuotiaan narttunsa kanssa. Aluksi Elvari tuumi leirin olevan jostain syvältä, perheen tyttöjen yrittäessä tehdä liian läheistä tuttavuutta (Elvis kun ei pidä äänekkäistä, hyökkäävistä tytöistä). Onneksi saimme tytöille asian perille, jotta Elviksen pitää antaa rauhassa tutustua. Niin pääsi Elviskin nauttimaan leireilystään täysillä.

Leiripoppoomme (vas.alkaen) Tomu, Dea, Nane, Elvis, Tuuli, Tinka, Ando ja Haru


Perjantaina mökkiin asettautumisen jälkeen oli vuorossa esittelyhetkeä, ruokailua sekä makkaranpaistoa. Siinä ilta kului rattoisasti vuoden kuulumisia vaihdellessa. Yö nukuttiin makeasti seuraavan päivän kujeita odotellessa.

Lauantaina aamupalan ja -lenkin jälkeen alkoi trimmaushetki. Jokainen halukas sessu pääsi taitaviin käsiin trimmattavaksi ja emännät opettelemaan trimmaustaitoja siihen sivuun.

Nuori neiti Inkki trimmauksessa


Meiltä trimmauksessa kävivät pojat. Niks naks kävi sakset ja jo tuli siistit pikkumiehet. Miten se ilme voikaan muuttua muutamat hassut korvakarvat leikkaamalla?! Deakin pääsi pöydälle keikkumaan, kun niin kovin sitä harmitti siellä maassa kyykkiä, kun pöydällä näytti saavan nameja.

Elvis trimmauksen jälkeen Kuva Saija Tuomi


Nane-napero trimmattuna Kuva Saija Tuomi


"Kun on oikein pieni..." mahtuu oman laumansa kanssa trimmauspöydälle poseeraamaan... Kuva Saija Tuomi


Lounaan jälkeen siirryimme avaralle nurmikentälle leirinäyttelyä varten. Koissut kun oli jo trimmattu valmiiksi, ei tarvinnut kun istua, ihmetellä ja odotella omia vuoroja. Tuomarina leirinäyttelyssä toimi Jutilan Anne.

Elvarin esiintyminen oli villiävallatonta, se ei tiennyt istuakko, antaakko tassua vai mitähäh?! ;) Joten se teki vähän kaikkea. Liikkeet se suoritti mallikkaasti. Yleisvaikutelma erinomainen, käyttäytyminen erinomainen, luonne erinomainen, turkin kunto hyvä, liikkeet erinomaiset, yhteistyö ohjaajan ja koiran välillä erinomainen. Lisäksi kommentti: "Kaunis ilme ja hyvin asettuneet korvat." Elvarin tulos PU4 perusteluin "Vähän vielä villi esiintyminen, ei niin keskittynyt, mutta kaunis koira".

Nane poseerasi kehäketkun elkein kuin tinasotamies. Ainoastaan liikkeissä tahtoi vähän pompahdella, vaikka parhaani mukaan koitin juosta niin kovaa kun pystyin. Yleisvaikutelma erinomainen, käyttäytyminen erinomainen, luonne erinomainen, turkin kunto erinomainen, liikkeet hyvä, yhteistyö erinomainen. Lisäkommentit: "Liikkeessä laukkasi ajoittain. Muuten erittäin kaunis koira." Nanelle tulos PU2 perusteluin "Kaunis koira. Erityisesti viehättää sen huolellinen keskittyminen."

Dea-hupsukka esiintyi kuten se on tottunut; ilolla. Liikkeet sujuivat erittäin hyvin, samoin pöydällä seisominen. Maassa poseeratessaan se olisi tahtonut tarjota istumista muutamaan otteeseen, mutta malttoi sitten kuitenkin. Yleisvaikutelma eri, käyttäytyminen eri, luonne eri, turkin kunto eri, liikkeet eri, yhteistyö eri. Lisäkommentti " "Sotilaallinen" käynti". ;) Dea hurmasi iloisella esiintymisellään ollen leirinäyttelyn ROP! Perustelut: "Kaunis narttu, jolla kiiltävä musta hyvä turkki. Keskittyy esiintymiseen erinomaisesti."

Maman pikkuiset kehäketkut


Näyttelyn jälkeen ratkottiin vielä juoksu- ja nakkimestarikisat. Meidän juoksut meni aika humussa. Kaikkien kolmen lähdöt olivat peräperään ja saatiin aikamoinen show aikaiseksi. ;) Kaikkien ajat kuitenkin ok. Nakkimestaruus ratkottiin seuraavanlaisesti; pesuvatiin vettä kolmasosan verran ja kaksi nakkia pohjalle. Se ken nopeimmin nakit vedestä hotkaisisi kitusiinsa, olisi voittaja. Tämä laji osoittautui melko haasteelliseksi. Vain kourallinen osallistujista suostui tunkemaan puoli nokkaa (tai oikeastaan nokkaansa ollenkaan) veteen saadakseen nakit. Elvari lipitteli vettä saadakseen nakit pohjalta, mutta todettuaan sen auttamattoman turhaksi touhuksi jätti se leikin kesken. Dea puolestaan yritti kaivella nakit vadista tassuilla sekä kurkkimalla vadin alle... ;) Nane "the pulaaja" puolestaan hotkaisi nakit muutaman sekuntin ajalla vedestä, ollen ylivoimainen voittaja ja näin saaden nakkimestarin tittelin. Jäipä vielä puhaltelemaan kuplia pesuvatiin lisänakkien löytymisen toivossa. ;)

Tuore nakkimestari kera voittonäköispatsaansa =D


Iltapalan jälkeen lähdimme visaiselle luontopolulle tiimimme ShelAgents ry:n kanssa. Kysymyksiä luontopolulla oli laidasta laitaan, osa kompia, osa tutumpia. Muutamat vastaukset heitettiin villeinä veikkauksina erikoisten päätelmien jälkeen. =) Kas kummaa kuitenkin, Simpukka-tiimimme tuli lopulta toiseksi kinkkisessä tietovisassa. Päättelytaidoista ja naisen logiikasta on siis hyötyä. ;)

Elvari luontopolkumaisemissa Kuva Saija Tuomi


Iltaohjelmaan kuului lettujen- ja makkaranpaisto, sauna sekä tietenkin karanåke ja illanistujaiset. ;) Tästä emännästä on hyvää vauhtia kehittymässä karaokekäännyttäjä, sainpas tuollakin taas yhden pahaa aavistamattoman lavalle houkuteltua. ;) Esiintyjä nautti kyllä niin täysin siemauksin karaokelaulannasta ja tämä taputteli käsiään kuuluvasti yhteen saatuaan taas yhden käännytettyä. =D

Makkara- ja lettujenpaistohetki


Sunnuntaina oli tiedossa rally-tokoa sekä seikkailurataa. Reippaita rallytokoilijoita riitti ja koirat tuntuivat nauttivan lajista ihan kuten omistajansakin. Seikkailurata oli edellisvuosien tapaan hassunhauska; hyppyjä, putkea, rengasta, sokkeloa, rallytokon kylttejä. Nähtiin toinen toistaan hauskempia suorituksia. Meidän poppoon suoritukset olivat...sanoisinko erittäin tasaiset. Nane ja Dea saavuttivat seikkailuradalla molemmat sijan 3. tasan samalla ajalla 1.02. =D

Dea seikkailuradan hurmassa Kuva Saija Tuomi


Leirin päätöskahvien jälkeen otettiin vielä viimeiset kuvat ja suunnattiin kotia kohti. Iso Kiitos Hämeen Sheltit ry:n aktiivisille, aina iloisille puuhanaisille leirin järjestelyistä! =) Meillä oli mahtava viikonloppu upeassa seurassa!

Tässä vielä muutamia leiritunnelmakuvia:

Perämies-Haru ja Kapteeni-Elvari


Dea-neiti peltokarkeloissa Kuva Saija Tuomi


Elvis pikku-söpistelijä poseeraamassa Kuva Saija Tuomi


Pikkuinen Tuuli-tuutelituu ja Nane rinta rinnan Kuva Saija Tuomi


"Ja meillä kaikilla oli niiin muuukaavaa, oi jospa oisit saanut olla muukaanaa...!"